Ylistysmusiikki on yksipuolista
Ylistysmusiikki on liian yksipuolista
ja edellyttää jonkinasteista
hurmoksellisuuteen vajoamista,
jotta se toimisi. Jos jonkun altis
sielu antautuu Hengen vietäväksi,
nauttii siitä ja kiittää Jumalaa,
niin halleluja. Jatkuvaan toistoon
perustuva, mantraan rinnastettava
ja puuduttava kertosäe saattaa
altistaa otolliset sielut kokemaan
Hengen – tai ainakin jonkun
tuonpuoleisen – läsnäoloa.
Nykyisin puhutaan paljon virtuaalisesta
todellisuudesta. Voisiko
liian pinnallinen heittäytyminen
uskomme kohteeseen
kenties johdattaa meidät ”virtuaaliseen
hengen todellisuuteen”?
Olenko varmasti Jumalan sylissä,
kun tällä tavoin ylistän? Vai putoanko
Jumalan sylistä, jos en ylistä?
Vanhempi polvi ei selvästikään
ole täysin vakuuttunut puoli tuntia
kestävien ylistysrupeamien
siunauksellisuudesta, kun niissä
seistaan kädet ylhäällä taivasta
tavoitellen. Monilla seurakuntien
musiikkivastaavilla näyttää olevan
taipumus ylikorostaa ja ihannoida
pitkiä ylistyssettejä vetoamalla
siihen, että ne uppoavat erityisesti
nuoriin aikuisiin.
Nuorissa on tietysti tulevaisuus,
mutta kannatan silti monipuolisempaa
musiikkitarjontaa.
Vladimir Klimenko
Helsinki
Minun pivni
51���52/2019